Yrityksen kuvaus
Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluyritys. Tuotamme monipuolisia, laadukkaita ja yksilöllisiä turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille.
Työpaikan kuvaus
Etsimme osa-aikaisia työntekijöitä Helsinki-Vantaan lentoaseman turvallisuustehtäviin. Tehtävään valitut tulevat työllistymään vartiointi- ja järjestyksenvalvontatehtäviin haastavaan lentoasemaympäristöön.
Lentoaseman vartijana / järjestyksenvalvojana valvot siviili-ilmailun turvallisuutta, ennaltaehkäiset ongelmatilanteita sekä neuvot ja opastat matkustajia. Tyypillisiä tehtäviäsi ovat tarkastuskierrokset, näkyvän valvonnan suorittaminen sekä erilaisten hälytysten vastaanottaminen ja käsittely.
Lentoasemalla työvuorot sijoittuvat toiminnan luonteen takia kaikkiin vuorokaudenaikoihin ja päiviin.
Tällä hetkellä etsimme osa-aikaisia työntekijöitä, joten työtehtävät sopivat esimerkiksi opiskelun ohella tehtäväksi lisätyöksi. Kesälomakaudella työtä on tarjolla myös kokoaikaisemmin.
Pätevyydet
Odotamme
Lentoasemalle valittavilta henkilöiltä odotamme ennen kaikkea asiakaspalveluhenkisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja sekä hyvää suomen ja englannin kielen suullista taitoa. Työssä tarvitaan jämäkkää otetta ja kykyä toimia rauhallisesti myös erityis- ja häiriötilanteissa. Edellytämme hakijoilta aikaisempaa kokemusta vartiointi- tai järjestyksenvalvontatehtävistä sekä voimassa olevaa vartija- ja järjestyksenvalvojakorttia.
Aikaisempi työkokemus lentoasemaympäristössä sekä voimassa oleva siviili-ilmailun turvatarkastajan pätevyys ja hyväksyntä ovat eduksi tehtävässä. Myös B-ajokortti ja voimassa oleva lentoaseman ajolupa ovat eduksi tehtävään hakiessa.
Tehtävät edellyttävät vähintään 18 vuoden ikää sekä nuhteetonta taustaa; tehtävään valituille tehdään perusmuotoinen turvallisuusselvitys.
Tarjoamme
Saat meiltä kattavan perehdytyksen tehtäviin ja tarvittavat koulutukset suoriutuaksesi työskentelystä lentoasemaympäristössä. Työtä on mahdollista tehdä joustavasti oman tilanteesi ja toiveidesi mukaan.
Securitas tarjoaa kaikille työntekijöilleen mahdollisuuksia kehittää niin vartiointi- kuin esihenkilötaitojaan. Ammattitaitoinen ja työstään innostunut työyhteisö luo hyvät puitteet työn tekemiseen ja menestymiseen.
Lisätietoja
Securitaksen löydät myös Facebookista: Securitas Suomi ja Instagramista: @securitassuomi ja TikTokista: @securitassuomi.
Vahvuutemme ovat erilaiset työntekijät, jotka tuovat omiin työyhteisöihinsä paljon erilaisten osaamisten ja kokemustensa kautta.
Haluammekin hyödyntää tätä hienoa potentiaalia joka henkilöstöllämme on ja tarjota heille paljon erilaisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä.
Meidän vastuumme työnantajana on huolehtia, että kaikilla on mahdollisuus tehdä työnsä rauhassa eivätkä työntekijämme joudu kohtaamaan työyhteisössä syrjintää.
Hakuohjeet
Täytä hakemus tehtävään oheisen linkin kautta huolellisesti. Toimithan nopeasti, sillä avoimet paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
Tarvittaessa lisätietoja työpaikoista voit kysyä palveluesihenkilö: Vesa-Petteri Poutiaiselta p. 040 198 4067 tai vesa-petteri.poutiainen@securitas.fi. Huomioithan, että voimme vastaanottaa tehtävään hakemukset ainoastaan sähköisen järjestelmämme kautta.