Skip to main content

    Securitaksen kesätyöpaikat Lappeenranta

    Yrityksen kuvaus

    Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluyritys. Tuotamme monipuolisia, laadukkaita ja yksilöllisiä turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille. 

    Vahvuutemme ovat erilaiset työntekijät, jotka tuovat omiin työyhteisöihinsä paljon erilaisten osaamisten ja kokemustensa kautta. Haluammekin hyödyntää tätä hienoa potentiaalia joka henkilöstöllämme on ja tarjota heille paljon erilaisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä. Meidän vastuumme työnantajana on huolehtia, että kaikilla on mahdollisuus tehdä työnsä rauhassa eivätkä työntekijämme joudu kohtaamaan työyhteisössä syrjintää.

    Työpaikan kuvaus

    Haemme Lappeenrannan alueelle kesätyöntekijöitä erilaisiin turvallisuusalan tehtäviin. Paikkoja on auki piirivartioinnissa, kauppakeskuksen PRJV järjestyksenvalvonnassa sekä aulavartioinnissa.

    Työtä on tarjolla kaikkina eri vuorokauden aikoina ja vuorojen pituudet vaihtelevat 5-12 tunnin välillä työkohteesta riippuen.

    Securitaksella tarjoamme kattavan perehdytyksen tehtäviisi, sekä alan viimeisimmät työvälineet. Tehtävissä noudatetaan vartiointialan työehtosopimusta ja palkat sijoittuvat vartiointialan työehtosopimuksen tasoille 2 ja 3.

    Pätevyydet

    Tärkeintä meille on, että olet kiinnostunut turvallisuusalasta ja motivoitunut työskentelemään turvallisuustehtävissä. Odotamme sinulta myös hyviä asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaitoja sekä jämäkkyyttä erityistilanteiden hoitamiseen. Työssäsi tarvitset erinomaisen suomen kielen taidon.

    Edellytämme hakijalta vartijakorttia. Eduksi katsomme järjestyksenvalvojakortin, ajokortin sekä turvallisuusalaan liittyvät koulutukset.

    Odotamme sitoutumista kesätyöhön ja toivomme, että kesätyöntekijät voisivat työskennellä kesän aikana yhtäjaksoisesti vähintään kahden kuukauden ajan. 

    Lisätietoja

    Huomioithan että toivomme hakemukset sähköisen järjestelmämme kautta.

    Hakuaikaa 1.5.2026 saakka. Aloitamme hakijoiden käsittelyn jo hakuaikana ja tehtävät täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. 

    Securitaksen löydät myös Facebookista: https://www.facebook.com/SecuritasSuomi/?fref=ts

    Meillä työskenteleviin turvallisuusalan ammattilaisiin ja heidän työhönsä pääset tutustumaan myös seuraamalla Securitasta Instagramissa: @securitassuomi tai https://www.instagram.com/securitassuomi/ sekä Tiktokissa @securitassuomi tai https://www.tiktok.com/@securitassuomi.

    This video is unavailable. We are sorry but to be able to view this content, you need to allow targeting cookies.