Yrityksen kuvaus
Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluyritys. Tuotamme monipuolisia, laadukkaita ja yksilöllisiä turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille.
Työpaikan kuvaus
Jyväskylän keskustassa kaikki tapahtuu muutaman korttelin alueella. Kirkkopuiston ja Kolmikulman välisellä alueella on useampia kauppakeskuksia, SoTe-kohteita ja virastoja. Lähistöllä ovat myös paikallisliikenteen bussiterminaali ja kauko- ja raideliikenteen toiminnoista huolehtiva Matkakeskus.
Keskusta-alueen kohde-esihenkilönä toimit CityPatrol-vartijoidemme ja järjestyksenvalvojiemme esihenkilönä. Toinen tärkeä alueellinen sidosryhmä työssäsi ovat toimeksiantajiemme yhteyshenkilöt. Lisäksi käynnissä olevan PRJV-pilotin myötä kanssakäymistä on mahdollisesti myös kaupungin ja poliisin kanssa.
Pidät arjen järjestyksessä ja työ- ja asiakastyytyväisyyden vaaliminen ovat kunniatehtäviäsi. Ammattitaitoisella toiminnallasi ennaltaehkäiset erilaisten ongelmatilanteiden ja vahingontekojen syntymistä, ja osaat myös ennakoida tulevaa. Vastaat siitä, että työntekijät ovat tietoisia kohteiden toiminnoista ja tehtävistä, ja että ohjeistus on ajan tasalla. Perehdytät ja autat henkilökuntaamme, jotta he suoriutuvat kiitettävästi työtehtävistään. Esihenkilö- ja hallintotehtäviesi lisäksi osallistut kohteidemme päivittäiseen operatiiviseen työhön ja johdat toimintaa omalla hyvällä esimerkilläsi. Operatiivinen osaamisesi on huippuluokkaa ja olet ihmisenä helposti lähestyttävä.
Tarjoamme vastuullisen työtehtävän esihenkilöroolissa mielenkiintoisessa ja monipuolisessa kohteessa Jyväskylän näköalapaikalla. Tehtävä tarjoaa sinulle mahdollisuuden osaamisesi näyttämiseen ja kehittämiseen. Johdettavaksesi saat parinkymmenen turvallisuusalan ammattilaisen joukon, ja työsi tueksi suuren ja vakavaraisen konsernimme edut, järjestelmät ja ajanmukaiset työvälineet. Työnantaja huolehtii tehtävään perehdyttämisestä.
Pätevyydet
Tehtävässä menestyminen edellyttää sinulta vahvaa turvallisuusalan ammattitaitoa ja turvallisuusteknistä osaamista, sekä jo muutaman vuoden työkokemusta alalta. Esihenkilötehtävä edellyttää myös erinomaisia asiakaspalvelu-, vuorovaikutus- ja viestintätaitoja. Kommunikoit, koulutat ja esiinnyt sujuvasti suomeksi ja tarvittaessa englanniksikin. Tuotat kirjallista materiaalia, esimerkiksi ohjeita vaivattomasti ja selkeästi. Tietotekniset valmiutesi ovat ajan tasalla, pääpaino on MS Officen sekä turvallisuusjärjestelmien hallinnassa. Tehtävässäsi sinua auttavat hyvä paineensietokykysi ja taitosi hallita samanaikaisesti useampiakin laajoja kokonaisuuksia. Odotamme valittavalta kohde-esihenkilöltä taitoa ja näkemystä kehittää toimintaamme keskusta-alueella proaktiivisella otteella. Arvostamme kokemusta kauppakeskusympäristöstä, asiakasyhteistyöstä ja esihenkilötehtävistä. Eduksi katsomme myös Jyväskylän keskusta-alueen tuntemuksen, turvallisuusalan koulutukset, muut tehtävään soveltuvat koulutukset sekä kyvyn sitoutua yritykseemme ja sen arvoihin, rehellisyys, valppaus ja avuliaisuus.
Tehtävässä vaaditaan voimassa olevaa järjestyksenvalvoja- ja vartijakorttia sekä PRJV-lupaehtojen mukaista järjestyksenvalvojan lisävoimankäyttökoulutuksen hyväksyttyä suorittamista.
Lisätietoja
Täytäthän hakemuksesi sähköisen järjestelmämme kautta mahdollisimman pian, sillä aloitamme hakemusten käsittelyn jo hakuaikana. Työtehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Liitä hakemukseesi CV:si, ja kerro hakemustekstissä, miksi juuri sinä olisit sopivin henkilö nyt avoinna olevaan tehtävään, ja miten edellä kuvatut pätevyysvaatimukset kohdallasi täyttyvät. Huomioithan, että käsittelemme ainoastaan sähköisen järjestelmämme kautta lähetyt hakemukset.
Lisätietoja tehtävästä saat soittamalla yksikön päällikölle Janne Mönkköselle +358 40 351 6936
perjantaina 5.12. kello 14-16, tai maanantaina 8.12. kello 14-16
Aikataulu
Haastattelut pyrimme järjestämään viikon 51 lopulla, 17.-19.12. klo 9-16 välillä Securitaksen toimistolla Ohjelmakaari 10, 40500 Jyväskylä. Valintaan pyrimme ennen Joulua.
Aloitus uudessa tehtävässä on suunniteltu 1.1.2026 alkaen.
Meillä työskenteleviin turvallisuusalan ammattilaisiin ja heidän työhönsä pääset tutustumaan Instagramissa ja Facebookissa: