Yrityksen kuvaus
Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluyritys. Tuotamme monipuolisia, laadukkaita ja yksilöllisiä turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille.
Vahvuutemme ovat erilaiset työntekijät, jotka tuovat omiin työyhteisöihinsä paljon erilaisten osaamisten ja kokemustensa kautta. Haluammekin hyödyntää tätä hienoa potentiaalia joka henkilöstöllämme on ja tarjota heille paljon erilaisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä. Meidän vastuumme työnantajana on huolehtia, että kaikilla on mahdollisuus tehdä työnsä rauhassa eivätkä työntekijämme joudu kohtaamaan työyhteisössä syrjintää.
Työpaikan kuvaus
Etsimme vuoroesihenkilöä paikallisvartioinnin toimeksiantoon. Vuoroesihenkilön tehtävänä on vastata oman vastuualueensa työnjohdosta.
Työ on kolmivuorotyötä, eli sitä tehdään vuoden jokaisena päivänä kaikkina vuorokaudenaikoina. Työpiste sijaitsee Helsingissä hyvien kulkuyhteyksien varrella.
Tehtävä on vakituinen ja palkkaus vartiointialan työehtosopimuksen 5. tason mukainen (2439€ + koulutus- sekä kokemuslisät).
Pätevyydet
Tehtävä edellyttää voimassa olevaa vartijakorttia. Tarvitset työssäsi sujuvaa suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa, sekä valmiutta käyttää englannin kieltä. Sujuvat tietotekniset taidot ovat tehtävässä välttämättömät. Valitulla henkilöllä tulee olla suoritettuna turvallisuusalan tutkinto.
Tehtävän menestyksekäs hoitaminen edellyttää erinomaisia vuorovaikutus- ja asiakaspalvelutaitoja. Toivomme, että sinulla on jo aikaisempaa työkokemusta turvallisuusjärjestelmien käytöstä sekä kokemusta turvallisuusalan esihenkilötehtävistä.
Lisätietoja
Tehtävä tarjoaa sinulle mielenkiintoisia haasteita ja mahdollisuuden näyttää osaamisesi esihenkilönä, sekä hyvät mahdollisuudet itsesi kehittämiseen. Tueksesi saat kattavan perehdytyksen tehtävääsi sekä yksikön esimiesorganisaation tuen.
Hae paikkaa lähettämällä hakemuksesi ja CV:si oheisen linkin kautta. Huomioithan että toivomme hakemukset ainoastaan sähköisen järjestelmämme kautta.
Lisätiedot
Lähetä hakemuksesi ja CV:si oheisen linkin kautta. Haethan nopeasti, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan alkusyksyn aikana.
Lisätietoja tehtävästä antaa tarvittaessa rekrytointi@securitas.fi