Skip to main content

Osa-aikaisia paikallisvartijoita pääkaupunkiseudulle

Helsinki
Julkaisupäivä 2024-04-26

Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluyritys. Tuotamme monipuolisia, laadukkaita ja yksilöllisiä turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille.

Työpaikan kuvaus

Paikallisvartijoitamme työskentelee esimerkiksi museoissa, pankeissa, suurlähetystöissä, tuotantolaitoksissa, logistiikkaterminaaleissa, yritysten turvavalvomoissa sekä monissa muissa toimintaympäristöissä. Työtehtäviin voi kuulua esimerkiksi asiakaspalvelu, vartiointikohteen näkyvä vartiointi tai kameravalvonta, vartiointikierrosten tekeminen, kulunvalvonta sekä turvatarkastusten tekeminen ja paljon muuta. Tarjolla on myös järjestyksenvalvonta (PRJV) kohteita. Eri pituisia työvuoroja kaikkina viikonpäivinä ja vuorokaudenaikoina pääkaupunkiseudun alueella. Yhteinen tekijä paikallisvartiointitehtävillemme on, että koko työvuoro työskennellään samassa vartiointikohteessa. Tällä hetkellä etsimme erilaisiin toimintaympäristöihimme osa-aikaisia sekä erikseen töihin kutsuttavia paikallisvartioita. Tässä voisi olla hyvä startti lähteä Securitas uralle.

Etsitkö merkityksellistä työtä, joka tarjoaa sinulle vastuuta, monipuolisia työtehtäviä, mielenkiintoisen toimintaympäristön sekä uusia haasteita? Paikallisvartijoiden tehtävänkuvat painottuvat eri toimintaympäristöjen mukaan. Siksi nyt avoinna olevista tehtävistämme voikin löytyä juuri sinulle sopiva rooli! Etsimme jatkuvasti hyviä tyyppejä erilaisiin tehtäviin ja työympäristöihin. Työtä löytyy niin rauhallisista kuin myös eloisistakin kohteista, joissa pääsee näkemään ja kokemaan monenlaista. Paikallisvartijamme valvovat, että asiakasympäristöissämme on turvallista ja omaisuus pysyy vahingoittumattomana.

Pätevyydet

Osassa kohteita vaaditaan vahvaa teknistä osaamista ja ymmärrystä tietotekniikan päälle. Jos sinulle on tietokoneet, älypuhelimet sekä pelikonsolit tuttuja, pärjäät luultavasti mainiosti tekniikkamme kanssa. Toisissa paikoissa puolestaan painottuvat hyvät sosiaaliset taidot. Juttelet mielelläsi ihmisten kanssa ja osaat ohjata ja opastaa heitä. Suurimmassa osassa tilanteita pärjää sujuvalla suomen kielen taidolla mutta törmäät varmasti myös tilanteisiin, jossa pääset käyttämään englannin kielen taitoasi. Kaikki muu kielitaito on aina plussaa.

Etsimme siis ihmisiä erilaisista lähtökohdista ja ympäristöistä. Ei ole tiettyä persoonaa, jota haemme vaan meiltä löytyy tehtäviä joissa painottuvat erilaiset osaamiset. Emme edellytä sinulta aiempaa kokemusta, sillä monet paikallisvartioinnin tehtävistämme soveltuvat hyvin myös alan uusille osaajille. Tärkeintä meille on, että olet motivoitunut ja pärjäät hyvin sekä sosiaalisissa tilanteissa että itsenäisissä tehtävissä. Työn aloitusaika voidaan sopia kanssasi joustavasti. Vartijana työskentely edellyttää 18 vuoden ikää ja nuhteetonta taustaa.

Lisätietoja

Paikallisvartioinnissa on paljon erilaisia mahdollisuuksia ja se tarjoaakin hyvän startin alan uusille tulijoille sekä laaja-alaisen pohjan myös tulevaisuuden urakehitykselle. Voit hakea, vaikkei sinulla vielä olisi vartijan koulutusta, sillä saat kauttamme väliaikaisen vartijan koulutuksen (40h) ennen työsuhteen alkamista ja vartijan koulutuksen (80h) myöhemmin työsuhteen aikana. Emme jätä sinua perehdytyksen jälkeenkään yksin, vaan työsi tukena on aina ammattitaitoiset työkaverisi ja esimiehesi.  

Vakituisen työsuhteen lisäksi tarjoamme sinulle myös Securitaksen monipuoliset henkilöstöedut. Tutustu Securitakseen myös laajemmin Facebookissa: Securitas Suomi ja Instagramissa: @securitassuomi

Vahvuutemme ovat erilaiset työntekijät, jotka tuovat omiin työyhteisöihinsä paljon erilaisten osaamisten ja kokemustensa kautta. 
Haluammekin hyödyntää tätä hienoa potentiaalia joka henkilöstöllämme on ja tarjota heille paljon erilaisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä.
Meidän vastuumme työnantajana on huolehtia, että kaikilla on mahdollisuus tehdä työnsä rauhassa eivätkä työntekijämme joudu kohtaamaan työyhteisössä syrjintää.

Hakuohjeet 

Hakemus kannattaa lähettää mahdollisimman pian, tutustumme sinuun mielellämme jo hakuaikana, täytämme tehtävän heti sopivan hakijan löydyttyä. Huomioithan, että emme voi käsitellä sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia, vaan toivomme hakemukset rekrytointijärjestelmäämme.

Lisätietoja tehtävästä antaa Sofia Loisti (sofia.loisti@securitas.fi).

 

Hae tehtävää