Skip to main content

Kesätöihin palvelukeskuspäivystäjäksi Helsinkiin

Helsinki
Julkaisupäivä 2023-12-12

Uskomme, että työlläsi on merkitystä. Entä sinä?

Joka päivä, kaikkialla maailmassa arjen sankarimme saavat ihmiset tuntemaan olonsa turvallisemmaksi. Nyt sinäkin voit liittyä joukkoomme.

Työpaikan kuvaus

Kesätöihin palvelukeskuspäivystäjäksi

Securitas Palvelukeskus tarjoaa asiakasyrityksilleen monipuolisia turvallisuus- ja palveluratkaisuja mm. puhelinpalveluita, kameravalvontaa, sekä etäohjaus- ja päivystyspalveluita. 

Haemme nyt Palvelukeskukseemme uusia työntekijöitä kokoaikaisiin ja osa-aikaisiin työsuhteisiin.  

Palvelukeskuspäivystäjän työ on kolmivuorotyötä, mutta uusien työntekijöidemme työvuorojen pääpaino on aamu ja iltavuoroissa. Työsuhteet sijoittuvat ajalle toukokuu 2024 - syyskuu 2024, kesän jälkeen sinulla on mahdollisuus työllistyä kokemuksien mukaan myös talvikaudeksi erikseen töihin kutsuttavana tai oman elämäntilanteen mukaan. Kokemuksen karttuessa koulutamme yövuoroihin erikseen. 

Mitä pääsen tekemään tulevassa työpaikassani? 

Palvelukeskuspäivystäjänä työskentelet päätteen äärellä erilaisten palvelutapahtumien parissa. Palvelutapahtumat tulevat sekä puhelimitse (esim. HelpDesk ja Huoltopäivystyksen tyyppiset palvelupyynnöt) että järjestelmien kautta (esim. erilaiset hälytykset). 

Pätevyydet

Tehtävään koulutetaan, mutta pohjaosaamista tarvitaan myös.

Tärkeimmät taitosi ovat:   

  • Tietokoneen peruskäyttötaidot (käytät työssäsi useita eri ohjelmistoja samaan aikaan) 
  • Tiimihenkisyys, yksin ei tarvitse töitä tehdä ja tiukan paikan tullessa voit kysellä kollegalta tai vuoroesimieheltä apuja. 
  • Asiakaspalveluhenkisyys, olemmehan Palvelukeskus  
  • Kielitaitoa tarvitaan myös, palvelemme sekä suomen että englannin kielellä, joten molempia tarvitsisi osata ymmärtää, puhua ja kirjoittaa. Muu kielitaito on plussaa. 

 Onko jotain muuta? 

Työtehtävät edellyttävät vartijakorttia, mutta ei hätää, mikäli sellaista ei ole: Me tarjoamme kyllä koulutuksen sinulle. Itse vartijakortti edellyttää 18 vuoden ikää ja nuhteetonta taustaa. 

Lisätietoja

Millainen palkka on? 

Palvelukeskustehtävistä palkkaa maksetaan Vartiointialan TES:n mukaisesti 4 tason korvausta (13,57€/h 1.6.2024 alkaen) + vuorolisät. Toisen ja neljännen työvuoden jälkeen 4-tason päälle palvelukeskuslisät. 

Millaiset mahdollisuudet minulla on edetä uralla? 

Palvelukeskus kuuluu Securitaksen teknologiaosastoon ja tarjoamamme etäpalvelut yleistyvät valtavalla tahdilla. Tämän lisäksi uusia etäpalveluita kehitellään jatkuvalla syötöllä.  

Urakehitys on pitkälti itsestäsi kiinni, mikäli tekniikan ja etäpalveluiden parissa työ kiinnostaa voit uraputken tehdä teknologiaosastolla, mutta jos mieli muuttuu ja haluat yrityksemme sisällä tehdä jotain muuta, antaa tämä myös hyvät valmiudet siihen. 

Henkilöstön hyvinvoinnista huolehdimme tarjoamalla mm. kuntosaliedun, lomamökkejä ja muuta virkistystoimintaa. 

Hae paikkaa täyttämällä hakemus oheisen linkin kautta. Paikkoja täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Hakemuksen lähetettyäsi saat sähköpostiisi automaattisen viestin hakemuksen vastaanottamisesta. Tarkistathan tarvittaessa roskapostikansion. 

Huomioithan, että toivomme hakemukset ainoastaan sähköisen järjestelmämme kautta.

Hae tehtävää