Skip to main content

Securitas turvasi Arktisen neuvoston ulkoministerikokousta

Securitas turvasi toukoukuun alussa pidettyä kansainvälisen Arktisen neuvoston ulkoministerikokousta, joka alkoi 6.5. ja huipentui 7.5. Yhdysvaltojen ja Venäjän ulkoministerien tapaamiseen Rovaniemellä. Kokous oli erittäin korkean turvallisuuden tapahtuma, koska läsnä olivat myös suurvaltojen, Yhdysvaltojen ja Venäjän ulkoministerit.

Julkaistu
08 toukokuuta 2019 13:12

- Tapahtumaa lähdettiin suunnittelemaan hyvissä ajoin. Noin puoli vuotta ennen tapahtumaa aloitettiin yhteispalaverit tapahtuman järjestäjien kanssa, tapahtuman kenttäpäällikkö Jarno Pohjanoksa Securitas Eventsistä kertoo.
- Vastasimme tapahtuman turvallisuussuunnittelusta, joihin sisältyi kaksi eri tilaisuutta, aloitus- ja päätösjuhla Lappi Areenalla. Vastasimme tapahtumapaikkojen kulunvalvonnasta, turvatarkastuksista läpivalaisulaittein ja turvatarkastusportein sekä tapahtumapaikkojen turvallisuudesta, vartioinnista ja liikenteenohjauksesta yhdessä Lapin poliisin kanssa, hän jatkaa.

Tapahtumia järjestettiin kolmessa eri tilassa: Lappi Areenalla, Lappia-talossa sekä Arktikum-tiedekeskuksessa. Securitakselta yli 50 turvatarkastajaa, tapahtuma-avustajaa, järjestyksenvalvojaa ja vartijaa olivat turvaamassa tapahtumia.

 

Toimivaa yhteistyötä

Yhteistyö järjestäjäpuolen kanssa sujui hyvin.

- Yhteistyö Securitaksen ja poliisin kanssa sujui erinomaisesti ja muutamat yllättävätkin tilanteet he hoitivat vahvalla ammattitaidolla. Saimme tilaisuuksien aikana paljon positiivista palautetta Securitaksen toiminnasta, niin muulta henkilökunnaltamme kuin Arktisen neuvoston kokousdelegaateilta. On ollut ilo työskennellä teidän ammattilaisten kanssa! konferenssivastaava Annariina Kukkonen Ulkoministeriöstä kertoo kiitoksensa tekijätiimillemme.

Kokouksessa olivat läsnä Arktisen neuvoston maat, Islanti, Kanada, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska, Venäjä ja Yhdysvallat delegaatioineen sekä iso joukko median edustajia.

Kuvassa osa sisätilojen turvaajistamme. 

Arktinen neuvosto on kahdeksan arktisen maan muodostama hallitustenvälinen foorumi, jonka tavoitteena on edistää kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua arktisella alueella.