Skip to main content

Securitas mukana turvaamassa Didrichsenin taidemuseon Vincen

Securitas on osaltaan vastaamassa Didrichsenin taidemuseon turvallisuudesta Vincent van Gogh -näyttelyn ajan. Näyttely on avoinna yleisölle 5.9.2020 - 31.1.2021 Didrichsenin taidemuseossa Helsingin Kuusisaaressa.

Julkaistu
01 syyskuuta 2020 16:47

- Securitas on ollut kumppanimme jo monen vuoden ajan. Meille on ollut mielekästä lujittaa yhteistyötämme korkeaa turvallisuustasoa vaativan näyttelyn yhteydessä, sanoo museonjohtaja Maria Didrichsen. - Odotamme yhteistyön sujuvan hyvin ja olevan molemmille osapuolille palkitsevaa.

Myös Securitaksen Business Manager Markku Ruohonen kokee yhteistyön ainutkertaisena.
- On todella hienoa päästä turvallisuuskumppanina mukaan tähän kulttuurihistoriallisesti merkittävään tapahtumaan, kun maailmankuulun taidemaalari Vincent van Goghin näyttely tulee ensimmäistä kertaa Suomeen tässä kokoluokassa.

- Yhteistyömme Vincent van Gogh -näyttelyn suunnittelusta alkoi jo kuluvan vuoden tammikuussa, josta erityiskiitos kuuluu Didrichsenin taidemuseon johtajalle Maria Didrichsenille. Hänen kanssaan ajatuksemme kohtasivat sekä näyttelyn ainutlaatuisuudesta että turvallisuuden tärkeydestä heti ensi tapaamisestamme lähtien, ja päädyimme tekemään aiottua laajemman yhteistyösopimuksen. Securitas tulee Vincent van Gogh -näyttelyn turvallisuuskumppanuuden lisäksi olemaan yksi näyttelyn yhteistyökumppaneista, Ruohonen jatkaa.

 

Korkean turvallisuuden tapahtuman järjestäminen vaatii tiivistä yhteistyötä

Vincent van Gogh -näyttely on monella tapaa erityisen vaativa turvallisuusratkaisujen suhteen. Näyttelyn aikaisia turvallisuus- ja vartiointisuunnitelmia tehdessä oli otettava huomioon Suomessa tuttujen riskien ja muiden näyttelyturvallisuudelle asetettujen vaatimusten ja normien lisäksi myös toisen maan ja kulttuurin toimintatavat ja sieltä tulevien määritysten ja vaatimusten yhteensovittaminen.

- Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä pitkin vuotta teoksia lainaavan hollantilaisen Kröller-Müller-museon sekä Didrichsenin taidemuseon kanssa. Hyvän ja toimivan kolmikantayhteistyömme kautta olemme pystyneet huomioimaan kaikki teosturvallisuudelle määritellyt vaatimukset ja toteuttamaan kävijöille osaltamme turvallisen näyttelyn ja kulttuurielämyksen, Ruohonen toteaa.

 

Näyttely koostuu Van Goghin varhaisteoksista

Näyttelyn nimi ”Tie taitelijaksi” kertoo paljon sen sisällöstä. Näyttely esittelee taiteilijan vähemmän tunnettuja piirustuksia ja kertoo, miten Van Goghista tuli taiteilija. Näyttelyn ytimen muodostaa valikoima taiteilijan uran alkuvaiheen piirustuksia. Vincent van Gogh oli taiteilijana pääosin itseoppinut. Keskeisiä aiheita ovat maalaisväestön ja maatyön kuvaus, hollantilainen maisema maaseutu- ja kaupunkinäkymineen sekä henkilötutkielmat.

- Kröller-Müller-museolla on maailman toiseksi suurin kokoelma Vincent van Goghin teoksia. On harvinaista saada näin suuri määrä hauraita piirustuksia lainaan yhdeltä taholta. Didrichsenin näyttelyn jälkeen piirustukset säilötään pimeisiin olosuhteisiin jopa pariksi vuodeksi, kertoo Didrichsen.

- Suosittelen ehdottomasti kaikkia taiteesta kiinnostuneita ja myös vähemmän taiteen parissa olleita käymään tutustumassa näyttelyyn, sillä tämä on poikkeuksellisen hieno tilaisuus tutustua Vincent van Goghin taiteeseen ja sitä kautta hänen elämäänsä, Ruohonen vinkkaa.

 

Didrichsenin taidemuseo sijaitsee Helsingin Kuusisaaressa, arkkitehti Viljo Revellin Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenille suunnittelemassa, kahdessa osassa (1957 ja 1964) valmistuneessa rakennuksessa.

Museossa järjestetään vuosittain pääsääntöisesti kolme vaihtuvaa näyttelyä. Kokoelmiin kuuluu suomalaista ja kansainvälistä kuvataidetta sekä muinaisten korkeakulttuurien esineistöä. Rakennusta ympäröi julkinen veistospuisto, joka on aina avoinna. Museo on avoinna: TI 10–18, KE–TO 10–20, PE–SU 10–18. Ma suljettu.

Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluyritys. Tarjoamme asiakkaidemme erilaisiin turvallisuustarpeisiin sekä tehokkaita palvelukonsepteja että yksilöllisiin erityistarpeisiin räätälöityjä palveluratkaisuja. Palvelutoimintamme kulmakiviä ovat toimiminen lähellä asiakasta, kokenut henkilöstö, joka tuntee asiakkaan toimintaympäristön ja tarpeet, sekä oikein mitoitetut turvallisuuspalvelut. Kehittämällä ja jalostamalla jatkuvasti palvelujamme pyrimme vastaamaan nopeasti asiakkaidemme muuttuviin turvallisuustarpeisiin. Securitas työllistää Suomessa noin 3 700 henkilöä ja liikevaihtomme vuonna 2019 oli 175,2 milj. euroa.
www.securitas.fi

Lisätietoja:

Maria Didrichsen, maria.didrichsen@didrichsenmuseum.fi, puh. 040 552 1000
Markku Ruohonen, markku.ruohonen@securitas.fi, puh. 040 067 9189