05 lokakuuta 2017 21:00

Nojat ovat nuoria varten

Keväällä Tampereen kauppakeskus Koskikeskuksessa ja Espoon Sellossa aloittivat uudet Nojat työnsä.

Noja on lyhenne sanasta Nuorten oma järjestyksenvalvoja. Nojat on koulutettu toimimaan nimenomaan nuorten parissa, olemaan helposti lähestyttäviä ja turvallisia aikuisia.
- Kyseessä on ainutlaatuinen työmuoto, jossa kauppakeskuksen järjestyksenvalvojille on annettu normaalia turvallisuusalan koulutusta laajemmat valmiudet nuorten kanssa toimimiseen ja nuorten asioiden edistämiseen, kertoo Etelä-Suomen Kauppakeskukset -yksikön päällikkö Tommi Ilonen Securitakselta.

Ensimmäinen Noja Securitaksella aloitti kauppakeskus Iso Omenassa tammikuussa 2016. Nuorten järjestyksenvalvoja -työmuoto on perustettu tiivissä yhteistyössä kauppakeskusten, Securitaksen ja Nuorten Palvelu ry:n kanssa. Nojien koulutuksesta vastaa Nuorten Palvelu ry.

Koskikeskuksen ja Sellon Nojat

Tampereen Koskikeskuksen Nojat Anni ja Valter ovat päässet jo hyvin juttuun nuorten kanssa.

- Työ on lähtenyt hyvin käyntiin. Nuoret ovat tulleet kyselemään ja juttelemaan meidän toiminnastamme ja osaan nuorista ollaan jo ehditty luomaan hyvä ja päivittäinen keskusteluyhteys, Anni ja Valter kertovat.

Nuoret lähestyvät Annia ja Valteria ihan yleisillä asioilla. Vaihtavat päivän kuulumiset ja illan suunnitelmat. Myös kiinnostus järjestyksenvalvojan työtä kohtaan on lisääntynyt Annin ja Valterin myötä.

Espoossa kauppakeskus Sellossa työskentelevä Noja Reza kertoo, että nuoret viihtyvät kauppakeskuksissa lähes aina, kun on vapaa-aikaa; koulun jälkeen iltaisin, viikonloppuisin ja lomilla.
- Olen tosi tyytyväinen tähän uuteen työnkuvaan, koska saan olla nuorten kanssa tekemisissä ja kohtaan uusia haasteita. Positiivinen vastaanotto nuorilta on ollut mukavaa, Reza kertoo.
- Nuoret lähestyvät minua kaikenlaisissa asioissa. He kertovat kuulumisiaan ja tapahtumista elämässään. He lähestyvät minua nyt helpommin Nojana, kuin aikaisemmin, kun toimin vain järjestyksenvalvojana. Usein he kertovat myös epäasiallisesti käyttäytyvistä asiakkaista kauppakeskuksessa ja uskoutuvat peloistaan myös Sellon ulkopuolella tapahtuvista häiriöistä, kuten tappeluista ja hakevat turvaa ja ohjeita toimia tilanteessa minulta, hän jatkaa.

Koulutus pureutui nuorten sielunmaisemaan

Nuorten Palvelu ry kouluttaa Nojat tehtäväänsä. Miten koulutus on auttanut tehtävän hoidossa?
- Saimme koulutuksessa lisätietoa yhteistyöverkostoista, niistä tahoista, joihin voimme nuoria ohjata ongelmatilanteissa. Iso osa koulutusta sisälsi myös tietoutta nuorten elämästä, ajatusmaailmasta, käyttäytymisestä ja kehityksestä. Ja tiukan paikan tullen, voimme aina olla yhteydessä Nuorten Palveluun sekä muihin yhteistyöverkon toimijoihin, Anni, Valter ja Reza kertovat.
Nojat suosittelevat myös konseptin jalkauttamista muihin kauppakeskuksiin.
- Joka paikassa, missä on nuoria, tästä on varmasti hyötyä, niin nuorille kuin järjestyksenvalvojillekin. Nuorten on paljon helpompi lähestyä, avautua asioista ja noudattaa sääntöjä, kun heillä on tällainen henkilö tavoitettavissa, Anni, Valter ja Reza vakuuttavat.

Securitaksella pitkät perinteet nuorisotyöstä

Securitas on tehnyt pitkään yhteistyötä Nuorten Palvelu ry:n kanssa. Olemme muuan muassa ennen Noja-toimintaa olleet mukana Citycon kauppakeskusten vastuullisuusohjelmassa, jossa Nuorten Palvelu koulutti kauppakeskusten järjestyksenvalvojia ja muita toimijoita parempaan vuorovaikutukseen nuorten kanssa. Tästä toiminnasta kauppakeskus Trio Lahdessa voitti 2014 Vuoden kauppakeskusteko -palkinnon.

Nuorten Palvelu ry on valtakunnallinen sitoutumaton nuorisokasvatusjärjestö, joka on perustettu vuonna 1969. Se toimii nuorten hyvinvoinnin puolesta nuorten omilla reviireillä. Järjestön toimintaa tukee Veikkaus.