Tarinani alkaa hyvin samalla tavalla kuin monen muunkin Securitaslaisen. Olin juuri valmistunut lähihoitajaksi, mutta armeijan jälkeen avoimia lähihoitajan työtehtäviä ei ollut omalla paikkakunnallani tarjolla. Näin lehdessä Securitaksen ilmoituksen avoimista vartijan työtehtävistä ja päätin kokeilla työllistymistä turvallisuusalalle. Tuosta hetkestä on nyt kulunut 12 vuotta, ja olen oikein tyytyväinen, että päätin tuolloin hakeutua alalle ja jäin luomaan uraa Securitakselle.
Olen työskennellyt Securitaksella monenlaisissa työtehtävissä kuten paikallisvartijana teollisuudessa, kaupan puolella myymälävartijana, myymäläetsivänä sekä kohde-esimiehenä. Tällä hetkellä työskentelen isossa teollisuuspuistossa kohde-esimiehenä, jossa vastuullani on asiakas-, rikos- ja paloturvallisuus.
Päivittäinen toimintani rakentuu kolmen yllämainitun vastuualueen ylläpitämiseen. Asiakasturvallisuuden kokonaisuudesta meillä vastaa osaavat vartijat. Minun tehtävänäni on varmistaa, että päivittäinen toiminta on parhaimmalla mahdollisella tasolla ja siihen on tarvittavat työkalut. Rikosturvallisuutta ylläpidämme sekä teknologiaa hyväksikäyttämällä, että vartiointikierroksin. Paloturvallisuuden saralla päivät koostuvat omalta osaltani monipuolisista vastuista ja tehtävistä. Annamme alueen eri toimijoille myös konsultaatiota mahdollisten erikoistilanteiden hoitamisesta. Turvallisuus alueella on kokonaisuus ja meillä on luonnollisesti merkittävä rooli sen ylläpitämisessä.
Työssäni parasta on ehdottomasti työn haastavuus, vapaus ja ongelmien ratkonta. Osaamista on kartutettu vuosien varrella koko ajan ja se on ollut palkitsevaa. Securitaksella ollessani, olen suorittanut aluksi vartijan lupakoulutukset, jonka jälkeen opiskelin vartijan ammattitutkinnon. Näiden lisäksi olen kehittänyt osaamistani palo – ja pelastuspuolella suorittaen sivutoimisen teollisuuspalopäällikön peruskurssin sekä automaattisen paloilmoittimenhoitajan kurssin. Nälkä kasvaa nuorella miehellä syödessä ja minulla onkin usein mielessä seuraava etappi johon pyrin. Toki kokemuksen myötä olen myös oppinut kärsivällisyyttä ja osaan antaa itselleni ja osaamiselleni myös aikaa jalkautua käytäntöön.
Vaikka alun perin tarkoitukseni olikin hakeutua hoitoalalle, olen kokenut, että hoitoalan ja turvallisuusalan arvot ovat hyvin lähellä toisiaan. Esimerkiksi Securitaksen arvot rehellisyys, valppaus ja avuliaisuus, ovat mielestäni myös hoitoalan peruspilareita, sillä ihmisten kohtaaminen ja heidän auttamisensa ovat molempien alojen lähtökohtia työhön. Turvallisuusalalla on paljon töitä tarjolla ja siinä mielessä alalle on helppo löytää tiensä. Vuosien varrella vastaani on tullut todella rautaisia ammattilaisia, jotka ovat sattuman kautta tulleet alalle töihin. Usein vasta käytännön kokemuksen kautta selviää, haluaako tätä työtä tehdä - minä halusin.
Klaus