Asiakashaasteet
Miksi Securitas?
SAKAn myymälöiden ulkoalueille pysäköidään sekä myynnissä olevia autoja että yksityisasiakkaiden ajoneuvoja. Avoin, helposti lähestyttävä alue on asiakaskokemuksen kannalta tärkeä, mutta se altisti myös vääränlaiselle huomiolle.
Myymälöiden aukioloaikojen ulkopuolella alueella liikkui luvattomia henkilöitä, joiden joukossa saattoi olla potentiaalisia ostajia – tai niitä, jotka tulivat paikalle varkausmielessä. Alueella oli esiintynyt renkaiden varastamista ja muita omaisuuteen kohdistuneita tekoja.
Vaikka SAKAn alueilla on kameravalvontaa, se ei yksin riittänyt ennaltaehkäisemään häiriökäyntejä.
Ratkaisu
Securitaksen toimittama älykäs Axis-tutka ja puheohjaus valvomaan aluetta
Securitas toteutti SAKA:lle ratkaisun, jossa alueelle asennettiin Axisin tutkajärjestelmä. Sen avulla koko varastointialue voidaan kattaa tarkasti ja ohjelmoida valvomaan esimerkiksi tiettyjä karttapohjaisia alueita.
Tutka reagoi ihmisen liikkeeseen ja aktivoi automaattisen puheohjauksen, joka kuuluttaa: ”Hei sinä. SAKA palvelee sinua arkipäivisin klo 10–18 ja lauantaisin klo 10–16. Tervetuloa asioimaan aukioloaikoina.”
Yksinkertainen, mutta erittäin tehokas huomautus pysäyttää luvattomat kulkijat jo ennen rikkomuksia ja tekee sen täysin automaattisesti.
Tutustu palveluvalikoimaamme
-
Securitaksen älyvalvontaratkaisu
Securitas toteutti SAKA:lle ratkaisun, jossa alueelle asennettiin Axisin tutkajärjestelmä. Sen avulla koko varastointialue voidaan kattaa tarkasti ja ohjelmoida valvomaan esimerkiksi tiettyjä karttapohjaisia alueita.
-
Automaattinen puheenohjaus
Liikkeen tunnistin käynnistää automaattisen puheohjauksen, joka kuuluttaa: ”Hei sinä. SAKA palvelee sinua arkipäivisin klo 10–18 ja lauantaisin klo 10–16. Tervetuloa asioimaan aukioloaikoina.” Yksinkertainen, mutta erittäin tehokas huomautus pysäyttää luvattomat kulkijat jo ennen rikkomuksia ja tekee sen täysin automaattisesti.
-
Piirivartiointi
Piirivartiointipalvelun pääpaino on liiketoimintaan kohdistuvien riskien ennaltaehkäisyssä. Piirivartija kiertää sovitut reitit, tekee turvallisuusvalvontaa ja -tarkastuksia sekä muita turvallisuustasoa parantavia tehtäviä. Palvelu toimii ympäri vuorokauden, ja vartijan tukena ovat maan laajin kenttäorganisaatio sekä Securitaksen hälytyskeskus.
"Varkaudet ja häiriöt ovat loppuneet käytännössä kokonaan. Asiakkaat voivat liikennöidä alueella turvallisesti, ja SAKA voi keskittyä ydinliiketoimintaansa – autojen myyntiin – ilman turhia keskeytyksiä. "
Timo Repka
Myyntipäällikkö, Securitas Oy