Yrityksen kuvaus
Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluyritys. Tuotamme monipuolisia, laadukkaita ja yksilöllisiä turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille.
Vahvuutemme ovat erilaiset työntekijät, jotka tuovat omiin työyhteisöihinsä paljon erilaisten osaamisten ja kokemustensa kautta.
Haluammekin hyödyntää tätä hienoa potentiaalia joka henkilöstöllämme on ja tarjota heille paljon erilaisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä.
Meidän vastuumme työnantajana on huolehtia, että kaikilla on mahdollisuus tehdä työnsä rauhassa eivätkä työntekijämme joudu kohtaamaan työyhteisössä syrjintää
Työpaikan kuvaus
Piirivartijana valvot useamman kiinteistön turvallisuutta vuorosi aikana. Ennaltaehkäiset ja rajoitat vahinkoja ja tarvittaessa teet yhteistyötä viranomaisten kanssa. Piirivartiointityö on pääsääntöisesti yötyötä pitkissä vuoroissa ja kohteiden välillä liikutaan autolla. Sopimus on osa-aikainen 60-120h/3vko. Palkkaus on Vartiointialan TES:n mukainen 2. taso (alkaen 12,43e/h). Lisäksi maksamme uusille työntekijöille sitoutumispalkkion (500e) 8kk työskentelyn jälkeen.
Voit hakea, vaikka et omaisi kokemusta tai alan koulutuksia, sillä tarvittaessa Securitas tarjoaa tehtävän edellyttämät vartijan koulutukset.
Pätevyydet
Tärkeintä meille on, että olet kiinnostunut turvallisuusalasta ja motivoitunut työskentelemään vartiointitehtävissä. Tarvitset hyvää asiakaspalveluasennetta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, jämäkkyyttä sekä kykyä hoitaa hankaliakin erityistilanteita ammattimaisesti. Tämän lisäksi toivomme, ettet vierasta tekniikan käyttöä. Työssäsi tarvitset sujuvan suomen kielen taidon lisäksi välillä myös englannin kieltä. Tehtävät edellyttävät voimassa olevaa B-ajokorttia (manuaali).
Emme edellytä sinulta aikaisempaa kokemusta turvallisuusalalta, mutta katsomme mm. suoritetut turvallisuusalan opinnot sekä vartijakortin hakijalle eduksi.
Työskentely vartijana edellyttää 18 vuoden ikää ja nuhteetonta taustaa.
Lisätietoja
Tarjoamme vaihtelevaa ja merkityksellistä työtä juuri sinun elämäntilanteeseesi sopivalla tavalla. Saat hyvän perehdytyksen, tarvittavat koulutukset sekä alan parhaat työvälineet. Tarvittaessa Securitas tarjoaa tehtävän edellyttämät koulutukset (Väliaikaisen vartijan koulutus 40h tai Vartijan koulutus, kesto 80h) ennen työsuhteen alkua.
Hakuohjeet
Kiinnostuitko? Hakemus kannattaa lähettää mahdollisimman pian, sillä tutustumme sinuun mielellämme jo hakuaikana. Huomioithan, että emme voi käsitellä sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia, vaan toivomme hakemukset rekrytointijärjestelmäämme.
Lisätietoja tehtävästä antaa jaakko.mikkonen@securitas.fi.
Securitaksen löydät myös Facebookista: Securitas Suomi ja Instagramista: @securitassuomi ja TikTokista: @securitassuomi./