Kohde-esimiestä K-Citymarket Koivukylään Vantaalle
Securitas on Suomen johtava turvallisuuspalveluyritys. Tuotamme monipuolisia, laadukkaita ja yksilöllisiä turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille.
Vahvuutemme ovat erilaiset työntekijät, jotka tuovat omiin työyhteisöihinsä paljon erilaisten osaamisten ja kokemustensa kautta. Haluammekin hyödyntää tätä hienoa potentiaalia joka henkilöstöllämme on ja tarjota heille paljon erilaisia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä. Meidän vastuumme työnantajana on huolehtia, että kaikilla on mahdollisuus tehdä työnsä rauhassa eivätkä työntekijämme joudu kohtaamaan työyhteisössä syrjintää.
Työpaikan kuvaus
Suunnitteletko turvallisuusalan urallasi etenemistä? Haluatko ottaa vastuuta ja päästä näyttämään osaamisesi?
Etsimme nyt kohde-esimiestä vakituiseen ja kuukausipalkkaiseen työsuhteeseen. Kohde-esimiehenä vastaat Securitaksen operatiivisesta toiminnasta kohteessa. Tehtävissäsi korostuu erityisesti asiakaspalvelutehtävät.
Kyseessä on vuorotyö, jota tehdään kaikkina viikonpäivinä pääsääntöisesti aamu- ja iltavuoroissa.
Pätevyydet
Erityisen tärkeää meille on, että olet asiakaspalveluhenkinen, sinulla on oma-aloitteinen ja vastuullinen ote työhösi ja haluat sitoutua tehtävääsi ja kohteeseesi. Edellytämme myös aikaisempaa kokemusta turvallisuusalalta sekä myymäläturvallisuudesta. Hallitset tekniset turvalaitteet ja kameravalvonnan. Tehtävässä menestyminen edellyttää sinulta myös päätöksentekokykyä ja nopeaa reagointia.
Eduksi katsomme suoritetut alan ammattitutkinnot, sekä esimieskokemuksen.
Tehtävä edellyttää lisäksi voimassa olevaa vartijakorttia.
Tarjoamme
Tarjoamme valitulle henkilölle hyvän mahdollisuuden uralla etenemiseen ja turvallisuusalan esimieskokemuksen kartuttamiseen kehittyvässä kohteessa. Tueksesi saat hyvän perehdytyksen tehtävääsi sekä yksikön esimiesorganisaation tuen.
Securitas tarjoaa kaikille työntekijöilleen mahdollisuuksia kehittää niin vartiointi- kuin esimiestaitojaan. Henkilöstön hyvinvoinnista huolehdimme tarjoamalla kuntosaliedun ja muuta virkistystoimintaa.
Lisätietoja
Lähetä hakemuksesi oheisen linkin kautta. Kun olet jättänyt hakemuksesi järjestelmäämme, saat sähköpostitse kuittauksen hakemuksesi perille tulosta. Toimithan nopeasti, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa Heidi Lehtonen, +358 40 621 3336 tai heidi.lehtonen@securitas.fi. Huomioithan kuitenkin, että toivomme hakemukset sähköisen järjestelmämme kautta.