Vartijan ammattitutkinto

Vartijan ammattitutkinto (VAT) parantaa alan eri tehtävissä toimivien henkilöiden valmiuksia selvitä yhä vaativammiksi käyvistä työtehtävistä.

Tutkintoon kuuluu yhteensä kahdeksan osaa. Kuusi perusosaa ovat: vartijan työn perusteet, vartijan peruskurssi, vartiointitoiminta turvallisuusalalla, pelastustieto, turvallisuustekniikka ja uhkatilanteiden hallinta.

Lisäksi on suoritettava vähintään kaksi seuraavista valinnaisista osista: vastaanottopalvelu, paikallisvartiointi, piirivartiointi ja hälytystehtävät, myymäläturvallisuus, järjestyksenvalvonta, kuljetusturvallisuus, henkilöturvallisuus, yrittäjyys, sammutusmies ja turvatarkastus.

Osaaminen näytetään tutkintotilaisuudessa.

Näyttötutkintona suoritettu ammattitutkinto antaa kelpoisuuden korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja yleisen kelpoisuuden ammattikorkeakouluopintoihin.

Oppilaitosten järjestämää koulutusta tuetaan yhteiskunnallisin varoin. Ohjelmat ovat opiskelijalle erittäin edullisia, usein käytännössä lähes maksuttomia.

Securitas Oy:ssä aloitetaan vuosittain noin 1,5 vuoden mittaisia ammattitutkintoihin tähtääviä koulutusohjelmia, jotka toteutetaan oppisopimuksella. Oppisopimuskoulutus on securitaslaisille maksutonta.

Takaisin Kouluttautuminen etusivulle