Securitas lahjoitti Kansallisgallerialle 10 000 euroa

29. kesäkuuta 2017

Securitas on tehnyt 10 000 euron rahalahjoituksen Suomen Kansallisgallerialle. Lahjoituksellaan Securitas haluaa tukea valtion taidekokoelman ylläpitoa ja kartuttamista sekä lisätä sen kansainvälistä tunnettuutta.

- Olemme kiitollisia Securitaksen lahjoituksesta, joka valtion vastinrahan myötä kartuttaa säätiöpääomaa 35 000 eurolla, iloitsee Kansallisgallerian pääjohtaja Risto Ruohonen.
- Tavoitteemme on olla Pohjois-Euroopan kiinnostavin kansallisgalleria vuoteen 2020 mennessä. Lahjoitusten avulla saamme joustavan lisärahoitusmahdollisuuden tavoitteen saavuttamiseksi, hän jatkaa.

Securitaksen toimitusjohtaja Jarmo Mikkonen pitää lahjoitusta panostuksena tulevaisuuteen.
- Mielestämme tämä oli hyvä tapa juhlistaa Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Kansallisten taideaarteidemme ylläpito ja arvostus on lahja tuleville sukupolville. Haluamme näin olla osaltamme rakentamassa Suomen taiteen ja kulttuurin tulevaisuutta, kertoo Mikkonen.


Lisätietoja:

Esa Oksanen
varatoimitusjohtaja, myynti- ja markkinointijohtaja
puh. +358 20 491 2441
Securitas Oy
esa.oksanen@securitas.fi

Jyri Tawast
varainhankintajohtaja
Kansallisgalleria
puh. +358 44 261 0242
jyri.tawast@kansallisgalleria.fi

 

Kansallisgallerian muodostavat Ateneumin taidemuseo, Nykytaiteen museo Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo. Kansallisgallerian vastuulla on valtion taidekokoelma, johon kuuluu yli 40 000 teosta, ja jonka ylläpitämisestä huolehtii Kansallisgallerian kokoelmahallintaosasto. Kansallisgalleriaan kuuluu lisäksi Valtion taideteostoimikunta kokoelmineen.

Securitas on maailmanlaajuinen turvallisuuden johtava toimija. 335 000 työntekijäämme ympäri maailman tekevät merkityksellistä työtä niin pienissä kaupoissa kuin suurilla lentokentilläkin. Tuotamme monipuolisia, laadukkaita ja yksilöllisiä turvallisuuspalveluja yrityksille, yhteisöille, julkiselle sektorille sekä kuluttajille. Missiomme on suojata koteja, yrityksiä ja yhteiskuntaa.