Näköalapaikalla -blogi

Kuukausittain päivittyvässä blogissa työntekijämme kertovat ajatuksiaan ja tuntemuksiaan omasta työstään Securitaksella.

Mielenkiintoisia haasteita Hr -asiantuntijan töissä

Rekrytoinnissa on tällä hetkellä käsillä vuoden kiireisin, mutta myös jännittävin ja jopa mielenkiintoisin aika; Kesärekrytointi on alkanut, ja Securitaksen Etelä-Suomen alueelle haetaankin tänä vuonna yli 150 kesätyöntekijää erilaisiin vartiointi-, järjestyksenvalvonta- ja aulapalvelutehtäviin. Kesätyöntekijöiden haun lisäksi meillä on käynnissä useita muitakin mielenkiintoisia rekrytointeja monipuolisiin tehtäviin alueellamme.

Oma työnkuvani Securitaksen Etelä-Suomen alueen HR-asiantuntijana painottuu pääasiassa rekrytoinnin organisointiin, ja tehtävät ovat mitä moninaisimpia. Työssäni mm. tuen alueella rekrytointia tekeviä esimiehiä rekrytoinnin käytännön asioissa, laadin työpaikkailmoituksia ja suunnittelen ilmoittelua eri kanavissa. Käyn läpi meille tulevia työhakemuksia, joita tähän aikaan vuodesta tuleekin useita satoja kuukaudessa. Huolehdin, että rekrytointiprosessin käytännön asiat sujuvat ja että uudet securitaslaiset löytyvät meille töihin. Välillä pääsen myös itse haastattelemaan työnhakijoita ja vaikuttamaan henkilövalintoihin.

Lisäksi tärkeä osa työtäni on käydä eri työnhakutapahtumissa ja – messuilla sekä oppilaitoksissa esittelemässä Securitaksen avoimia työpaikkoja ja kertomassa työnhausta sekä Securitaksesta työnantajana. Meillä on hyvä tarjonta erilaisia työmahdollisuuksia, joten messuilla ja tapahtumissa onkin mukavaa käydä kertomassa näistä myös mahdollisille tuleville securitaslaisille.

Työssäni pidän erityisesti yhteistyöstä rekrytointia tekevien esimiesten kanssa sekä kontakteista työnhakijoihin. On mukava seurata, kun hakija toisensa jälkeen tulee valituksi töihin ja pääsee aloittamaan työnsä Securitaksella. Myös kaikenlainen uusien mahdollisuuksien suunnittelu ja rekrytoinnin toimintatapojen kehittäminen entistä paremmiksi, ovat itselleni erityisen mieluisia. Juuri nyt olen innoissani esimerkiksi siitä, että ensi viikolla pääsemme kokeilemaan videohaastattelutyökalun käyttämistä osana rekrytointia, suunnittelemaan uutta rekrytoinnin esitettä ja avaamaan työpaikkailmoituksiamme taas uusiin kanaviin!

Elina,
Etelä-Suomen rekrytointi