Posti ja Securitas yhteistyöhön

4. helmikuuta 2016

Securitas ja Posti Oyj kokeilevat kevään ajan Pohjois-Pohjanmaalla yhteistyötä, jossa postinjakaja tekee vartiointi- ja hälytystehtäviä päiväsaikaan.

" Securitas ja Posti ovat aloittaneet kevään kestävän hälytys- ja vartiointipalvelukokeilun Pohjois-Pohjanmaalla Muhoksella ja Ylivieskassa. Pohjois-Suomen aluejohtaja Jukka Nivalaisen mukaan vartijatyöhön on kouluttautunut viisi henkilöä.

– He ovat jakajia ja terminaalityöntekijöitä, jotka tekevät vartiointityötä päiväaikaan, Securitas huolehtii siitä yöllä, Jukka Nivalainen kertoo.

– Securitas haluaa kokeilulla testata mahdollisuuksia laajentaa ja parantaa hälytysajovalmiutta entisestään. Posti on Securitakselle luonteva yhteistyökumppani valtakunnallisena toimijana, toteaa Securitaksen Pohjois-Suomen aluejohtaja Jan Pilvi.

Postimies soittaa ovikelloa

Nivalaisen mukaan perinteiset tehtävät ovat vähentyneet. Posti panostaa nyt uusiin liiketoimintoihin, muun muassa niin sanottuun Home-palvelukokeiluun, jossa tarjotaan kodinhoitoa. Sitä kehitetään parhaillaan Jyväskylän seudulla.

Jukka Nivalainen kertoo, että Oulussa kokeillaan kevään aikana tervehdyskäyntejä iäkkäiden ja yksinäisten henkiöiden luona. Kokeiluun on ilmoittautunut muutama kymmenen ihmistä, jotka asuvat pääasiassa kaupungin keskustan alueella.

– Postinjakaja soittaa kierroksellaan ovikelloa ja ilmoittaa tarvittaessa eteenpäin, jos asiakkaan tilassa tai tilanteessa ilmenee jotain, Jukka Nivalainen sanoo."

YLE:n artikkeli, Tiina-Leena Kurki