Securitaksen järjestämässä paneelissa keskusteltiin monikulttuurisuudesta

1. joulukuuta 2015

Securitas järjesti torstaina 19.11 jo perinteeksi muodostuneen verkostoitumistilaisuuden asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen, tällä kertaa Helsingin Wanhassa Satamassa. Tapahtumaan kokoontui asiakkaita, sidosryhmiä ja Securitaksen omaa väkeä yhteensä 350 henkilöä.

 

Asiakasillan ohjelman muodosti alustus ja paneelikeskustelu, joiden aiheena oli ajankohtainen ja pysyväksi muodostunut monikulttuurisuus yhteiskunnassamme. Aiheesta piti havainnollisen alustuksen Madventures-tuottaja ja kansainävälinen seikkailija Riku Rantala, joka näytti esityksessään muun muassa videoklippeja hänen ja yhteistyökumppaninsa Tuomas Milonoffin Madventures-ohjelmaan kuvaamasta materiaalista erilaisten ja eri maiden ihmisten kohtaamisista.
Hän pyrki esityksessään kiteyttämään ajatuksen siitä, että luomamme strereotypiat ja ennakkoluulot eri maiden ihmisistä istuvat meissä syvällä. Rantala korosti alustuksessaan kansainvälistymisen merkitystä. – Kansainvälistymistä ja kehitystä emme voi keskeyttää. Rationalisesti ajattelemalla, sopeutumalla ja järkeilemällä me olemme voittajia tässä pelissä, hän lopetti alustuksensa.
 

Panelistit edustivat yhteiskuntaa eri näkökulmista

Panelistit oli valittu yhteiskunnan erilaisilta näköalapaikoilta, edustaen monipuolista näkemystä käsiteltävään aiheeseen. Toimitusjohtajamme Jarmo Mikkosen lisäksi panelissa keskustelivat alustuksen pitänyt Riku Rantala, HOK-Elannon toimitusjohtaja Matti Niemi, Helsingin poliisikomentaja Lasse Aapio sekä Helsingin kaupunginvaltuutettu, vuoden 2009 pakolaisnainen Fatbardhe Hetemaj. Keskustelua moderoi Mikko "Peltsi" Peltola.

Keskustelussa käsiteltiin vaihtelevasti aiheita; turvapaikanhakijoiden kohtaaminen, kotouttaminen, työllistäminen, kieliongelmat, suomalainen byrokratia, kulttuurierot ja rasismi ja miten siihen pitäisi työnantajien suhtautua. Aiheen sivutessa työnantajien vastuuta maahanmuuttajien ja pakolaisten kotouttamisessa, HOK-Elannon toimitusjohtaja Matti Niemi kertoi heidän olevan edelläkävijöitä asian suhteen. - HOK-Elannossa on järjestetty ensimmäinen kotouttamiskurssi jo vuonna 1999 muualta tulleille työntekijöillemme. Kurssilla opetettiin käytännön asioita elämisestä ja asumista Suomessa, ratikan käytöstä aina työaikojen noudattamiseen, hän kertoi.  

Keskustelun yhteinen sanoma

Yhteenvetona kaikki panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että monikulttuurisuus on voimavara ja rikkaus, johon meidän on sopeuduttava, jos aiomme pärjätä tulevaisuuden markkinoilla.
- Suomen ikärakenne on jo sellainen, että tarvitsemme töitä tekemään ulkopuolista, nuorta työvoimaa, tiivisti Matti Niemi. - Tosiasia on, että tilanne ei muutu. Meidän on suhtauduttava avoimesti asioihin ja oltava valmiita oppimaan uutta, kuitenkin luopumatta omasta identiteetistämme, korosti myös Riku Rantala.


Ilta jatkui verkostoitumisen ja vapaan ohjelman merkeissä.