Marko Viitala on vuoden 2016 ansioitunut vartija

14. lokakuuta 2016

Suomen Vartioliikkeitten liitto ry on valinnut vuoden ansioituneeksi vartijaksi helsinkiläisen Marko Viitalan. Valinta julkistettiin Finnish Security Awards palkintogaalassa Ritarihuoneella 13.10.2016. Tunnustus myönnettiin tänä vuonna 34. kerran.

Marko Viitalalla, 49, on 28 vuoden laaja-alainen kokemus vartijan työstä Securitas Oy:n palveluksessa. Uransa aikana hän on työskennellyt useissa Securitaksen asiakaskohteissa muun muassa vuoro- ja palveluesimiehenä, arvokuljetustehtävissä, operatiivisessa työnjohdossa ja alkavan toimeksiannon apulaiskenttäpäällikkönä.

Erityistä kiitosta Marko Viitala saa asiakaspalvelutaidoistaan sekä rautaisesta ammattiosaamisesta. Viitalan vuorovaikutustaidot pääsevät oikeuksiinsa hänen tämänhetkisessä työssään Nets Oy:n aulavahtimestarina.

Viitala suhtautuu työhön liittyvien uusien asioiden opetteluun motivoituneesti ja ylittää työlleen asetetut odotukset niin esimiesten kuin asiakkaidenkin mielestä. Myös Nets Oy on huomioinut Viitalan kyvyt ja palkinnut hänet erinomaisesta asenteesta ja ammattitaidosta. 

- Marko Viitalan asenne ja palvelualttius ovat erinomaiset. Hän on esimerkillinen vartija, joka huomioi asiakkaan tärkeän merkityksen vuoden jokaisena työpäivänä. Hän haluaa kehittyä työssään ja on mielellään avuksi muille - niin kollegoille kuin asiakkaillekin, Securitas Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mikkonen perustelee valintaa.

 

Lisätietoja

Asiamies Mikko Mäenpää, Suomen Vartioliikkeitten Liitto ry
puh. 020 595 5019 

Toimitusjohtaja Jarmo Mikkonen, Securitas Oy
puh. 020 491 2283